perjantai 19. lokakuuta 2007

Olipa kerran kuorokaapu...

Äidin vanha kuorokaapu oli lojunut vaatehuoneessa jo kauan. Laina oli noteerannut tämän 70-luvulta peräisin olevan halaatin jo useita vuosia sitten, mutta oli antanut sen jäädä sijoilleen, kun ei oikein pitänyt sitä kehityskelpoisena kankannpalana.

Sitten. Muoti muuttui, tuunauksesta tuli katu-uskottavaa ja kaapu alkoi kaihertaa mieltä. Saisikohan siitä aikaiseksi jotain käyttökelpoista?

Mitä Laina tästä teki?




Hiukan asiaa mielessä pyöriteltyään hän päätyi varsin yksinkertaiseen ratkaisuun. Tarvittiin vain sakset, ompelukone, ja valkoista vinonauhaa muuttamaan halaatti tunikaksi. Laina on lopputulokseen varsin tyytyväinen. Työmäärän ja lopputuloksen suhde ainakin on erinomainen!




Tunikan muoto vie slaavilaistunnelmiin ja Marimekon kangas tuo ajatukset takaisin Suomeen. Kanttinauhasta tulee kotoisa olo. (mitäh?!?)




Laina innostui uusvanhasta vaatekappaleestaan niin, että jaksoi vielä askaroida sille koristeeksi rintarossiviritelmän. Kullanvärisestä viskoosipellavasta ja vaaleasta pitsinauhasta kokoon kyhätty koriste syntyi periaatteessa omasta päästä, vaikka vaikutteita siihen on tainnut tulla ainakin Heather Baileyltä ja Mielityltä. Todennäköisesti monesta muustakin blogista.



Kangasta jäi vielä helmallinen, joten lisää tuuniduunia nähtäneen tässä blogissa ennemmin tai myöhemmin!

p.s. Nämä tuunitunikakuvat tulevat Uppsalasta, poikaystävän luota. Täällä on aiakamoisen kivaa: Aurinko on paistanut, lankakauppa katsastettu ja Vaakku laittaa parhaillaan ruokaa. Ei ole asiat ollenkaan huonosti!

maanantai 8. lokakuuta 2007

Hentoa väreilyä

Olen vähitellen ihastunut vaaleisiin, oikeastaan jopa haaleisiin väreihin. En olisi uskonut, että saatan joskus pitää haalean vaaleista keltaisesta, persikasta ja (voi sentään!) lilasta. Tämän hetken suosikkivaatteeni on kirpparilta haalittu vaaleankeltainen ja harmaaraidoitettu ylisuuri paitajakku. Olettaakseni 80-luvun Marimekkoa. Lankakorissani on hennon lilaa lankaa ja valkoisestakin olen oppinut pitämään, vaikkei se aiemmin tuntunut ollenkaan mahdolliselta. Villa on oivallinen materiaali uusien värien sisäänajoon, sillä se tuo herkkiin väreihin tarvittavan määrän rouheutta.
Valjuväri-innostukseni jäljet johtavat lapsuuteeni, tarkemmin sanottuna varhaislapsuuteen 80-luvun alkuun. Omien ristiäiskuvien katselu saa minut tärisemään innosta. Voi mitkä värit! Oi mitä mekkoja! Voisin kauhistua ja ajatella tulleeni vanhaksi kun näin intoilen vauvakuvistani, mutta pistän innostuksen osittain muodin piikkiin. Olen kovin altis vaikutuksille, enkä taida olla uusien lempivärieni kanssa ihan yksin...

Nämä Rowan Country-kerät oli pakko ostaa väriensä takia. Niissä yhdistyvät kestosuosikkini punainen ja vihreä, sekä tällä hetkellä mieluisat hennot sävyt.





Tämä video tulee mainituksi blogissani ennen kaikkea upeiden väriensä takia, mutta pidän kovasti myös biisistä. Kannattaa katsoa ja kuunnella!